Thank you to Paulina, for sharing thoughts on my work….
Shamaanikonferenssi, 3. aamupäivä
Ekstaattisen tanssin ja meditaation ohjaaja Caroline Carey on yhdistänyt shamanismia ja tanssiterapiaa niin, että eritystä huomiota kiinnitetään tanssin yksilöllisyyteen, aitouteen ja hellävaraisuuteen (gentleness).
Tämän konferenssin teema Dancing with the Four Directions kirkastuu viimeistään workshopissa Creature Unveiled – Alchemy of Movement (Ihmisolento paljaana – liikkeen taikuus).
Aluksi istutaan lattialla piirissä ja rummutetaan yhdessä. Joilla ei ole rumpua, kuuntelevat tai sävyttävät rummutusta helistimellä, jos sellainen sattuu olemaan mukana. Caroline ohjaa tanssin maailmaan. Sitten aloitetaan.
Luihin ja ytimiin vaikuttava musiikki tulee korkealuokkaisista äänentoistolaitteista. Suuret kaiuttimet salin kahdessa nurkassa varmistavat laadun. Musiikki on monipuolista ja sen tunnelma vaihtelee noin parin tunnin workshopin aikana. Aluksi heiluttelemme itseämme varovaisesti ja vilkuilemme ympärille, miten muut liikkuvat.
Tempo ja voluumi kasvavat ja tanssi voimistuu. Melkein kaikki alkavat liikkua rivakammin. Caroline kuitenkin muistuttaa… kuunnelkaa kehoanne hellästi ja kunnioittavasti, antakaa kehon lempeästi kuljettaa tanssia.
Minulla menee taas yli äyräiden. Tanssin niin vimmatusti, että hiki virtaa noroina ja naama on punainen kuin juuri saunasta tullessa. Tätä on…
View original post 354 more words